Intia on vahvasti läsnä tässä kokoelmassa. Arabian meren rannalla Goan laihat varikset, kulkukoirat ja turistit kuljeskelevat toisistaan paljoakaan välittämättä. Runoilija luotaa edelleen syvältä ihmisen eksistenssiä, kuten on tehnyt kahdeksassa aikaisemmassa teoksessaan. Runot ovat edelleen perusolemukseltaan ajatuslyriikkaa. Ikuisen etsijän hahmo on pysähtynyt lopulta mietiskelemään, sillä runoissa on hyväksymisen ja luopumisen sävyjä. Otetaan rauhallisesti vastaan se mikä on tuleva ja hyväksytään myös menetykset ja yksinäisyys. Surrealismiin taipuvainen absurdilta vaikuttava huumori on edelleen tallella. Tekijän omat mustavalkokuvat nostavat koskettavasti kiehtovaa tunnelmaa.