Sata viilenevää idylliä

Sadassa viilenevässä idyllissä kauniisti eläminen rumentaa ja naiset näyttävät ikäisiltään.

"Sellainen sadan raapaleen nainen. Haalistunut väreiksi, joilla oli
katkottu selkäranka. Kudottu monta kerrosta ihan nurin. Kireää, löysää ja tahattomia solmuja, jotka estivät laukeamisen. Ainoat hänestä ulos räjähtävät olivat laimennusmehua imeneitä punkkeja, jotka olivat jo riisuneet lenkkitossunsa.

Kuollut paino upotti. Piha-altaassa oli menneisyyden kammareita, saleja ja porstuoita. Villa kutistui. Aamu aamulta oli vaikeampaa mahtua itseensä.

Vetoketjuelämässä joka toisella oli elämä.

Hänelle sallitut vuorosanat olivat pieniä ja pykäreunaisia. Siistittyjä. Nainen itse oli toiminut ansiokkaasti opettajana.

Kun hän yritti lunastaa yksityisshekkejä, ylittää rajan tai ottaa uuden kurssin, väärentäjän vapina palasi mukanaan jalkapuut. Joskus tähdet satoivat hänen ylleen, mutta ne olivat jäämiä naapurin tähtisadetikusta."

Kukaan ei mahdu sataan sanaan. Kuitenkin, tärkeimpiä sanoja on loppujen lopuksi vain muutama, eivätkä ne ole koskaan alennuksessa.