Ohdakemaa-sarjan yhdestoista osa kertoo Jelizei Reguelinpojan kasvutarinan herkästä nuorukaisesta oman itsensä herraksi. Jelizei on Ohdakemaan kruununprinssi ja myös tuleva Molcavarathian hallintoneuvoston jäsen. Mutta omissa oloissaan viihtyvä Jelizei ei haluaisi ajatellakaan mitään monimutkaista ja ristiriitoja sisältävää; niinpä hän pakenee haavemaailmoihinsa, tai vajoaa joskus tahtomattaankin unenomaiseen maailman, joka on kuin vääristynyt versio hänen arkitodellisuudestaan. Toisinaan unimaailman hahmot väittävät nekin olevansa Jelizei, tai Jelizei näkee peilistä itsensä näköisen prinsessan, joka kokee olevansa vankina. Mielensä temppuilusta huolimatta Jelizein on yritettävä täyttää velvollisuutensa, kuten, tutustuttava hänelle suunniteltuun morsiameen, Argillan kruununprinsessa Rodaniin, ja tämän kurittomaan pikkusisareen Aroudaan. Hänen on tultava toimeen myös vilkkaan warginmaalaisen serkkunsa Julianin ja tämän henkivartijan, Vaeltajasoturi Wigulfin kanssa, jotka ovat myös matkalla Molcavarathiaan, jossa käskynhaltija Figulf ja muut Neuvoston jäsenet aikovat arvioida Jelizein kyvykkyyttä minkään valtakunnan hallitsijaksi. Itä-Molcavarathiasta Jelizein seurueeseen liittyvät Ivida Igorintytär ja Morish Merickinpoika, joka pakenee isänsä käskyvaltaa, mutta joutuu hetimiten vaikeuksiin ja päätyy henkipatoksi. Hyväluontoinen Jelizei haluaa auttaa Morishia, vaikka muistaa kyllä, mitä mieltä hänen sisarensa Jaewulka oli tuosta kukonpojasta. Valtakuntien rauhaa koetelleitten välikohtausten jälkeen Jelizei päätyy erikoisen seurueensa kanssa Valloittamattomille maille, jossa heidän on yritettävä suojella Vaskikallion kylää sinne tunkeutuneilta aarteenetsijöiltä. Yhteisten koettelemusten ja yhdessä vietetyn ajan myötä kunkin todellinen luonto nousee esiin, kun pelon luomat suojakuoret murentuvat vilpittömän myötätunnon edessä. Rakkaus kasvattaa myös Jelizein kelvolliseksi hallitsijaksi omaan sisäiseen maailmaansa. Mutta kenen kanssa Jelizei haluaa tuon maailmansa jakaa; koiramaisen Vaeltajasoturin, riiviömäisen prinsessan, vai kenties jonkun, joka ei edes koe ansaitsevansa hänen rakkauttaan?